Nimi: Amiral
Kutsutaan: Ami, Ral, Amiral
Ikä: 2 vuotias
Skp: Uros
Laji: Koira
Rotu: Faaraokoira
Lauma: Djala
Lahkolaisuus: Ei kuulu, ei aijo liittyä
"Anteeksi, jos aiheutin sulle ton, että hyökkäsit mun kimppuun."
oranssiturkki sanoi. Hymy tuli jälleen koiran kasvoille. Se ei tiennyt mitä se olisi tehnyt mutta... koira asettui taas maahan makaamaan ja katseli kuuta, aika lähellä sutta. Kuu loisti niin kaunistii. Aivan kuin rotukoira olis katsellut kuuta kotinsa sohvalta. Mutta nyt se katseli kuuta Andriaanan ruohikolla.
"Mä olen Amiral."
Luonnetta: Amiral on vilkas ja leikkisä herra, joka mieluusti tutkii uusia asioita. Koiralla on hyvin iloinen ja pirteä luonne, joka saattaa herramme joskus ongelmiin. Uros tutustuu mielellään muihin tapaamiinsa koiriin, susiin, koirasusiin jne. Amiral on energinen ilopilleri joka ei menneitä muistele. Uros sanoo yleensä että häntä voi kutsua joko oikealla nimellään, tai sitten Amiksi tai Ralksi. Uros suhtautuu ihmisiin kunnioittavasti, mutta ei niistä jaksa enempää välittää. Herraa haukutaan joskus, sanoo sen yleensä johtuvan kaulapannasta. Uros ei haukkumisista välitä, vaan yleensä haukkumisesta vain kiittää. Herra on ystävällinen ja kohtelias, mutta joskus tältä jää asioita huomaamatta. Aina tuo ei edes huomaa että hänelle puhutaan, vaan jatkaa omia touhujaan. Pieni karjaisu saa kyllä saa hauvan takaisin maanpinnalle.
Kotikoirana olosta on jäänyt joitakin piirteitä Amiralin luonteeseen, koska joskus herramme on tuhottoman laiska ja odottaa että ruoka tuodaan kupissa eteen. Uros on aika kokematon villikoirana olosta, joten aina kaikki mitä villikoiran pitää osata niinkuin pitäisi. Amiral tulee helposti toimeen muiden kanssa, vaikka joidenkin mielestä uros on kauhean ärsyttävä koska on niin energinen ja leikkisä. Nuori mies on kuitenkin tarpeen vaatiessa sellainen joka lohduttaa. Koira rakastaa raikkaita aamuja, jolloin ilmakin on ihanan raikasta. Uros on alkanut käyttäytyä, joskus huonolla menestyksellä. Lahkoa uros varmaan pelkää varmaankin yli kaiken, kun saa kuulla siitä. Uros rakastaa uimista, joten sen asian takia uroksen löytää helposti rannalta uimasta. Tuskin koira haluaa sitä että sille joku lahkolainen sanoisi : “Joko liityt meihin, tai sitten palvelet Herraa jollakin toisella tavalla”.
Niin, kuten jo tuli sanottua, herramme varmaan tulee pelkäämään Lahkoa. Sananenkin lahkokieltä, niin uros varmaan häipyy. Uros olisi varmasti tarkka siitä, kuuluuko hänen tapaamansa koiraeläin lahkoon vai ei. Jos koiraeläin ei kuuluisi lahkoon, totta kai se voisi olla Amiralin ystävä. Jos kuitenkin koiraeläin kuuluisi Lahkoon, Amiral juoksisi varmaan pakoon. Uros sanoisi että kannattaa juosta, jollei halua tulla uhratuksi Herralle. Uros sanoo myös olevansa ylpeä itsestään, koska on nopea. Uros siis joskus myös kehuskelee itseään, mutta ei paljoa. Uros sanoo joskus häpeävänsä sitä, että on ollut joskus kotikoira. Kuitenkin, se ei paljon sitä aikaa muistele, vaan ryntää Andriaanassa olevia seikkailuja kohti innolla. Amiral toistaa joskus sitä, mitä sen isäntä on sanonut eli: “Jos Amiralin energiaa voisi myydä, tulisi rikkaaksi”. Tuo saattaa joskus ärsyttää muita koiraeläimiä, joten paljoa ei se lause tämän koiran suusta pulpahda. Amiral ei todellakaan halua tappaa ketään, mutta varmasti taistelisi jos olisi hänen tai jonkun muun henki kyseessä.
Kuitenkin, Ral on aika kokematon, joten esimerkiksi metsästäminen on koiralla vaikeaa eikä se pidä muiden eläinten tappamisesta. Parhaansa se aina tekee metsästessään, mutta yleensä koira syö vain raatoja ja esimerkiksi marjoja. Uros on kiltti ja terhakas. Jos tarvitsee apua, Amiral kyllä auttaa. Koira ei kuitenkaan ole hyvä keksimään ratkaisuja ongelmiin, vaan sen saa joku muu tehdä. Uros pitää suuresti kauniista ilmasta, ja siitä kun pääsee kuumana kesäpäivänä veteen uimaan. Koira rakastaa myös kaivamista, joka on sen mielestä hyvää ajanvietettä. Amiral on aina valppaana uusien tuttavien varalta. “Valppaus on valttia”, niin uros aina sanoo. Ystävät ovat urokselle hyvin tärkeitä. Koira haluaisi joskus perustaa oman perheen. Olisi hän, mukava ja rakastava narttu ja muutama pentu. Se olisi uroksesta ihanaa. Nyt herra keskittyy suuresti mukavan nartun löytämiseen. Amiral kiertelee Andriaanalla etsien itselleen “sitä oikeaa”. Joitakin naurattaa Amiralin puolison etsintä, mutta siitä ei herra välitä. Oma perhe olisi Amiralille todella rakas.
Ulkonäkö: Amiral on tavallisen faaraokoiran kokoinen. Turkki on sileää ja pehmeää. Korvat ovat sen verran suuret, että niillä kuulee hyvin, esimerkiksi rasahdukset hyvin tarkasti. Uroksella on kirkkaat ja auringossa loistavat vaaleanvihreät silmät. Arpia ei ole, vielä. Kirsu on ruskea ja hampaat ovat terävät. Kaulassa on musta panta, jossa on keltainen solki. Häntä on ohut ja hieman ruoskamainen. Tassun anturat ja kieli ovat vaaleanpunaiset. Turkki on myös oranssehtavaa ja siinä on myös jonkun verran valkoista. Valkoiset kohdat sijaitsevat kaulassa ja mahassa. Myös korvantaustat ovat vaaleanpunaiset. Jalat soveltuvat hyvin juoksuun ja uimiseen. Toisessa tassussa on hopeinen nilkkarengas, ja renkaassa on kiinni pieni punainen kankaanpala.
Menneisyys: Amiral syntyi kotikoiraksi. Äiti oli kotikoira, mutta isästä ei ollut tietoa. Amiral syntyi kasvattajalle ja koiran kennelnimeksi tuli Einser Von Amiral. Hauva myytiin erääseen tavalliseen perheeseen, johon kuului mies, nainen ja kaksi lasta. Lapset antoivat koiransa nimeksi Amiral, koska heidän mielestään se sopi nuorella faaraokoiralle. Koira kasvoi uuden perheensä luona ja siellä oli ihanaa. Joka päivä pitkä lenkki, leikkiä lasten kanssa, hyvää ruokaa ja rakastava perhe. Amiralilla oli oikein ihanaa olla kotikoirana. Kuitenkin koira haikaili seikkailuja ja oli ajatellut jonakin päivänä palaavansa luontoon. Kuitenkin se unohti pian lupauksensa, koska kotona oli niin ihanaa. Kuitenkin eräällä lenkillä Amiralia vastaan tuli kultainennoutaja uros, joka kertoi olevansa Zack, koko kulmakunnan kuuluisin näyttelykoira. Koskaan ei herramme ollut kuullut näyttelyistä, joten koiran huulilta lipsahti eräs kysymys: “Mikä se sellainen näyttely on?”. Zack alkoi nauraa ja Amiral pelkäsi että oli kysynyt jotain tyhmää. Zack lopetti nauramisen ja kertoi mikä on näyttely. Kun Amiral ja hänen emäntänsä jatkoivat matkaa, kuuli Amiral Zackin nauravan siitä, kun Amiral oli niin surkea luuseri joka ei edes tiennyt mikä oli näyttely. Zack aiheutti jotain, mikä saisi muutoksen Amiralin elämään. Herramme halusi näyttelyyn.
Kun eräänä iltana Amiral istuskeli keittiössä ja hänen isäntänsä lueskeli erästä koira lehteä, tapahtui se asia, mikä muuttaisi Amiralin elämän täydellisesti. Isänä sanoi: “Jaahas, täällä on jotain näyttelyitäkin.”, niin silloin Amiral nousi ja kuuli mielessään Zackin naurun. Koira avasi suunsa ja päästi haukahduksen, sitten toisen ja kolmannen. Isäntä katsoi Amiralia. “Haluatko näyttelyihin?” isäntä kysyi koiraltaan. Amiral haukahti iloisesti. “Selvä.” sanoi isäntä ja silitti koiraansa. “Ylihuomenna lähdemme suuriin koiranäyttelyihin, Amiral.” isäntä huikkasi ja meni nukkumaan. Amiral hymyili. “Minä pääsen näyttelyihin!” se ajatteli ja alkoi nukkua. Seuraavana päivänä Amiral oli ihan täpinässä. Kun se taas meni lenkille, tapasi se jälleen Zackin. “Minä menen huomenna Suuriin koiranäyttelyihin.” Amiral sanoi. “Sepä kiva. Minäkin menen sinne.” Zack sanoi. Emäntä ja Amiral jatkoivat matkaa. “Nyt voin näyttää Zackille kuinka hyvä olen.” Amiral tuumi. Isäntä harjoitti Amiralia olemaan näyttelyissä. Amiral totteli joka ikistä komentoa ja oppi nopeasti. Illalla isäntä meni nukkumaan, samoin Amiral. Huomenna olisi suuri päivä. Aamulla pakattiin tavarat ja lähdettiin kohti näyttelyitä autolla. Amiral oli innoissaan mutta matka tuntui kestävän ikuisuuden. Kuitenkin jossakin vaiheessa oltiin perillä. Isäntä pisti Amiralin hihnaan ja koko perhe meni sisälle suureen rakennukseen. Siellä oli paljon koiria. Koiriin Amiral ei keskittynyt, vaan siihen, koska olisi faaraokoira urosten vuoro.
Joitakin koiria meni ensin kehässä, ennekuin oli Amiralin ryhmän vuoro. Amiral meni kehässä niin hyvin kuin osasi. Tuomarit arvioivat koirat. Tuloksien odottaminen tuntui ikuisuudelta. “Ja faaraokoira urosten voittaja on…” sanoi tuomari. Kaikkiä jännitti. Isäntä joka oli Amiralia kehässä vienyt oli hyvin jännittynyt. Mutta hän ei ollut niin jännittynyt kuin Amiral. Lopulta se lause tuli. “Einser Von Amiral!” kuulutti tuomari. Isäntä halasi Amiralia. Kaikki ihmiset taputtivat. Amiral oli onnensa kukkuroilla. Tuomari antoi isännälle hienon pokaalin ja jonkun lapun. Siinä luki että koko perhe pääsisi risteilylle. Isäntä ja Amiral juoksivat perheensä luo. Koko perhe oli innoissaan. He jäivät vielä seuraamaan Zackin suoritusta. Zack tosin tuli seitsemänneksi eikä saanut mitään. Siitä Zack tuli surulliseksi. Amiral huusi katsomosta Zackille: “Ei se haittaa, eivät näyttelyt ole koko elämä!”. Zack hymyili hiukan mutta oli silti surullinen. Sille voitto oli kaikki kaikessa. Perhe lähti kotiin. Oli juhlan aika. Pokaali pistettiin olohuoneen hyllylle. Muutaman viikon päästä he pääsisivät merelle!
Viikot vierivät ja taas pakattiin autoa. Nyt ei menty näyttelyyn, vaan risteilylle. Voittaja oli myös päässyt mukaan. Kesti monta tuntia, ennen kuin perhe pääsi satamaan. Siellä tavarat vietiin suureen luksusristeilijään ja perhe meni laivalle. Amiral piti merellä olosta. Se livahti aina välillä aluksen kannella olevaa uima-altaaseen. Pedit olivat pehmeitä ja ruoka oli todella hyvää. Viikot vierivät. Eräänä päivänä Amiral seisoi kannella ja huomasi erään saaren, joka oli Andriaana. Koira muisti lupauksensa, että oli luvannut itselleen palata joskus luontoon. Koira katsoi saarta, sitten alla vellovaa merta ja sitten ympärilleen. Saari ei ollut kovin kaukana. Koira jännitti lihaksensa ja hyppäsi yli laidan. “Vapaus, täältä tullaan!” koira huusi ilmassa. Koira sukelsi mereen ja alkoi uida saarta kohti. Isäntä juoksi kannella ja katosi koiraansa joka ui meressä. “Amiral, tule takaisin!” isäntä huusi. Amiral haukahti isännälle. Isäntä ei ymmärtänyt. Amiral takoitti: “Ei tällä kertaa, isäntä! Minä palaan luontoon! Olitte minulle rakkaita! Hyvästi!”. Niin koira huusi ja jatkoi uintiaan. Laiva puksutti eteenpäin. Isäntä heilutti Amiralille. Koiramme ei sitä huomannut vaan jatkoi uimistaan. Se ei osannut laskea, kuinka kauan matkassa kesti mutta lopulta se saapui saarelle. Djala-nimisen lauman alueelle.
Kuinkas Amiral syntyi?: Olin jo kauan haaveillut Andriaanaan liittymisestä. Kaikenlaisia hahmoja oli suunnitelmissa ensimmäisiksi hahmoiksi, mutta sitten keksin Amiralin, kiitos Koiramme lehden. Siellä oli kuvia faaraokoirista, näyttelyssä. Niinpä koulussa piirtelin ensimmäisen kuvan Amiralista, joka oli hiukan kökkö. Kotona aloin kirjoittaa Amiralin tietoja, ja siinä meni 3 päivää. Pidän tästä hahmosta kovin paljon. Amiralille tulee jossakin vaiheessa minulta puoliso, jonka kanssa Amin olisi tarkoitus saada neljä pentua.
Aavemmaisen Mehevä Iskelmälaulaja ja Rajattoman Akitiivinen Laitahyökkääjä.
Tutut & tavatut:
Yliviivattu hahmo poistunut Andriaanasta tai kuollut
Pinye ( Mayelia ) - ystävä, haluaa tavata uudelleen
Hene Surusilmä ( Tintti ) - on ihastunut
Yelenha Verimerkki ( Tucci ) - kunnioittaa [ alfa ]
Serenha Käärmeensilmä ( Sykomori ) - kunnioittaa [ alfa ]
Flenje ( Tucci ) - neutraali tuttavuus
Ileya Kermaharja ( Tucci ) - neutraali tuttavuus
Othello ( hitodama ) - neutraali tuttavuus, haluaa tavata uudelleen
Niytra Skafrakszel ( narri ) - neutraali tuttavuus
Lack ( Lara ) - neutraali tuttavuus
Scully ( Woodland ) - positiivinen tuttavuus
Ara Corvus ( rennai ) - positiivinen tuttavuus
Alpha ( Pipilia ) - ystävä
Amoreira ( Mayelia ) - positiivinen tuttavuus
Senjiro ( Kaamoksensusi ) - pelkää
Sierra ( Meeba ) - pitää ainakin jonkinlaisena ystävänä
Jessica ( Meeba ) - erittäin positiivinen tuttavuus
Pelit:
Seurassa: Pinye
Pelin tila: Jäi kesken
~ Hiekkaranta ~
Seurassa: Hene Surusilmä
Pelin tila: Jäi kesken
~ Lehtimetsä ~
Seurassa: Ylenha, Serenha, Flenje, Ileya, Othello, Niytra, Lack
Pelin tila: Loppunut
~ Lato ~
Pelin tila: Jäi kesken
~ Afuelin joki ~
Seurassa: Alpha
Pelin tila: Loppunut
~ Lato ~
Seurassa: Amoreira
Pelin tila: Jäi kesken
~ Kylä ~
Seurassa: Senjiro
Pelin tila: Kesken
~ Ederan kartanon piha ~
Pelin tila: Kesken
~ Lato ~
Muuta:
- Eipä mitään.
Omat taiteet:
Ryhmis - Pääsiäiskortti - Avatar - Minikuva vääräväreillä - Amiral - Avatar 2
Fan-art:
Sähköposti: [email protected]
Kotisivu: -
Pelaaja: Sirita
Amiralin sain valmiiksi 30.01.2010
Andriaanaan se saapui 2.02.2010

